sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Zombie Apocalypse



Siitäkin huolimatta, että en neulo, niin kohtalo määräsi 4 mm neulepuikot aseekseni zombiesotaan!

lauantai 18. syyskuuta 2010

Katsaus kouluviikkoon


Tiistaina koululla vieraili tekstiilitaiteilija Tuula Nikulainen ja aulaan pystytettiin paimentolaisjurtta. Kuvan nappasin luokkakaverini Tarun blogista (ethän pahastu! :) ). Jotenkin onnistuin linssiludeilemaan melkein jokaisessa kuvassa. x) Tässäkin otoksessa olen tuo oikeanpuolimmainen.



Ja tämäkin kuva on Tarulta. Luulin että olin heittänyt kameran kassiini, mutta toisin kävi. Torstaina nimittäin olimme yritysvierailulla Kaarinassa Light Pressissä - lähtö puolen tunnin varoitusajalla! Mikäs siinä. :)



Samana torstaina kävin koulun jälkeen katsastamassa siskoni kanssa vaatetuskolmosten Luonnon helmassa -näytöksen kauppakeskus Plazassa. Siskoni Taru (kyllä, toinen Taru) otti kuvia, tämä on siis hänen räpsäisemänsä otos. :) Muistaakseni nämä mekot aloittivat shown. Kiitos vaatetustytöille näytöksestä!



Perjantaina testasin korjatun aterinkuvion uusilla lankavalinnoilla. Kangaspuut kenkkuilivat (tai oikeastaan loimi), mutta koetilkku onnistui. Ja eiköhän tuo ole se lopullinen malli. :) Vielä täytyy tehdä lankaostokset ja "paperitöitä", ennen kuin menemme Hämeenlinnaan Tekstiiliverstaalle näitä teettämään.



Ennen viikonlopun viettoon siirtymistä sekoittelin värejä ja painoin vielä kangaskasseja sekä olkalaukkukangasta. Olen tosi tyytyväinen tuohon omenaisen vihreään sävyyn, ja sekoittelemani auringonkeltainen onnistui myös hyvin - onneksi, sillä ensimmäiset myrkynvihreäni ja pistävänoranssit eivät sopineet näihin kuvioihin ollenkaan.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Sadepäivän kudontakokeiluja


Tämä vilahti ohimennen Tarunurissa, siellä aterinkuosini näkyy tietokoneen näytöllä. :)

Sain vasta nyt otettua kuvat näistä tekemistäni mallitilkuista. Koulussa on meneillään teollisen kudonnan kurssi. Tietokoneella suunnittelemamme mallit siirretään atk-ohjattujen kangaspuiden kudontaohjelmaan levykkeillä (voi, muistan kun ala-asteella minun diskettini oli pinkki).

Olen työstänyt kangasta, minkä riveissä komeilevat haarukat, veitset ja lusikat. Uusimmassa kokeilussani (ylimmässä kuvassa oikealla) ohut lanka litisti kuviot lyhyiksi. Lisäsin aterinkuvioihin pituutta, huomenna kokeilen että oliko muutos toimiva. :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

Asusteiden esillepano



Koulussa piristettiin seiniä kuvilla sekä tekstiileillä ja samalla laitoimme tekemiämme koulutöitä esille mm. vitriineihin. Itse sain niin paljon seinätilaa, että vaatimatonta minääni nolostuttaa, ja toisaalta olen asiasta oikeastaan hyvillänikin! Ristiriitaista!...

Vitriinissä on esillä tähän mennessä kehittelemäni eläinperheen tuotteet: kaulaliinat, rintanapit ja laukku. Uusia ideoita testaillaan ja aiempia on kehiteltävä vielä, tällä hetkellä lähinnä tuotepakkauksen saralta.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Beautiful Blogger + Seitsemän paljastusta


Sain tämän tunnustuksen Nöpöstiinalta ja Maija-Leenalta, kiitos! Jutun juoneen kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään ja antaa tunnustus eteenpäin seitsemälle ihanalle bloggaajalle. Tässä minun pienet kertomukseni:

1. Peruskoulussa kävin käsityökerhossa, mutta en oikeastaan muista, millaisia juttuja siellä tein. Ompeluharrastukseni alkoi kunnolla lukiossa, kun käsillä olevien vaateliikkeiden tarjonta ei enää miellyttänyt ja halusin ottaa japanilaisen katumuoti-innostukseni käytäntöön.

2. En neulo enkä virkkaa. Mutta aion joskus vielä opetella!

3. Olen luonteeltani hyvin rauhallinen. En muista kuka sen sanoi ja millaisin sanakääntein, mutta kerran rauhallisuuttani verrattiin vuoristoissa meditoineen munkin mielenlaatuun. Se kuulosti hauskalta ja vertauksen ytimessä taitaa olla totuuden siemen!

4. Oikea nilkkani on löysempi kuin vasen. Nyrjäytin sen yläasteella yhtenä päivänä, kun kävelin paksupohjaisilla kengillä.

5. Yritän oppia hallitsemaan uniani eli kokemaan selkounia. Lyhyesti sanottuna haluan tiedostaa, että näen unta ja silloin uni muuttuu hallittavaksi selkouneksi. Ja tämä avaa rajattomat mahdollisuudet! Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä tuntemattomien maiden tutkiminen ja luova tekeminen sekä ideointi. Todellisuustestini on sormien laskeminen.

6. Kun minua pyörryttää, ympäristön pyörimissuunta on ylhäältä alaspäin. Jostain syystä tulin ihmetelleeksi asiaa, kun käsitin että yleensä esimerkiksi sarjakuvissa tähdet pyörivät pään ympäri vaakatasossa ja elokuvissa huone pyörii sivuttain. Onko vertikaalisuuntainen pyörrytys siis harvinaisempaa?

7. En oikeastaan lue romaaneja. Lukuharrastukseni kesti ala-asteen, minkä jälkeen olen tarttunut - jyrkästi ilmaistuna - vain koulun "pakottamiin" kirjoihin (Tuntemattomat sotilaat, Robinson Crusoet ja muut vastaavat) sekä Harry Pottereihin. Kunnes tänä kesänä kävin hakemassa kirjastosta luettavaa ja uppouduin Jane Austenin Ylpeyteen ja ennakkoluuloon sekä Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaan. Ihastuin molempiin korviani myöten, niiden tarinat veivät todella mennessään!

Laitan tunnustuksen kiertämään seuraaville (tasa-arvoisesti aakkosjärjestettynä!): FotaajaNeiti Kesäheinä, Viivin Sweet Insanity, Sorja ja Sorja's days, Taitava tyttö, Taru ja TarunuraT sekä Tiia ja Käsityöni.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Hiirihuivi


Tässä huivissa on hieman epäröivä hiiri, jolla on viljantähkät aivan käpälän ulottuvissa. Kurottaa ja tarttua - vai eikö sittenkään?

maanantai 6. syyskuuta 2010

Varpunen ja pihlajanoksa


Eilen otin kuvia Tarun kanssa kaulaliinasta ja rintanapeista, mitkä sopivat yhteen aiemmin esittelemäni varpuslaukun kanssa.

Trikookaulaliinan toisessa päässä on se tuttu, marjoille perso varpunen ja toisessa pihlajanoksa. Varpunen esiintyy muiden eläinystäviensä kanssa myös rintanapeissa. Nappien kuvat on painettu kankaalle ja niitä suojaa muovikalvo. Kuvat ovat piirtämiäni ja käsinpainamiani.


Varpuskuvion kaveriksi olen piirtänyt perhosia ja hiiren, joista näkyy maistiaiset rintanappiröykkiössä. Seuraavassa blogimerkinnässä esittäytyy hiirihuivi!

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Varpuslaukku kuvauksissa

Ensiksi kiitokset Nöpöstiinalle ja Maija-Leenalle, joilta sain Beautiful Blogger -tunnustuksen! Kuvioon kuuluu kertoa itsestään seitsemän juttua ja luovuttaa tunnustus eteenpäin seitsemälle henkilölle. Paneudun juttujen kirjoittamiseen ensi viikolla.

Kuviskurssilla aiheenamme on tuote- ja fiilistelykuvaus. Ensimmäiset kuvat otin viime viikolla, ja silloin kuvasin kesällä tekemääni olkalaukkua (jonka neiti R. ystävällisesti lainasi kuvauksen ajaksi takaisin, kiitos!). Kuvasarja kertoo kävelymatkasta kaupunkiin ja sen pikkuleipomoon, mistä ostetaan herkulliset croissantit. Näin kuvausta edeltävänä yönä unta noista croissanteista. Siinä minä ja mallini söimme leipomukset hyvillä mielin ja uni-minäni havahtui säikähtäen, "Mitä ihmettä me nyt kuvaamme!".




Mallina toimi Taru, joka yleensä toimii kameran takana. Kiitos!

Viime viikolla tein laukun kanssa samaan tuoteperheeseen kuuluvia kaulaliinoja ja rintanappeja. Niitä kuvasin Tarun kanssa tänään ja kuvat tulevat esille myös tänne. Kaikkia kuvattuja tuotteita varten on tarkoituksena perustaa putiikki Etsyyn (ilmoitan siitä sitten täällä fanfaarien kera, ette voi olla huomaamatta!). Harjoittelemalla Etsy-kaupan kanssa olisi tarkoitus tulevaisuudessa perustaa ihan oikea oma yritys.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...