torstai 4. elokuuta 2011

Uusikaupunki Biennaali '11 avajaiset


Tänään oli Uusikaupunki Biennaali '11:n avajaiset. Kulttuurikeskus Crusellin Liljelund-sali täyttyi avajaisvieraista odotettua suuremmalla joukolla, mikä oli tietysti hyvä asia! Näyttely sai ansaitsemansa huomion. Kokonaisuus on minusta hyvin onnistunut ja sopusuhtainen, vaikka työt ovat tulleet 16 eri tekijältä ja tekniikat vaihtelevat suuresti. Siellä on paljon mielenkiintoista ihasteltavaa!


Avajaisissa suurin osa taiteilijoista oli läsnä. Alojen kirjo oli aikamoinen. Joukosta löytyy keramiikkaa, videotaidetta, maalausta, valokuvausta, grafiikkaa, veistoksia, arkkitehtuuria... Minä valitsin luonnollisesti tekstiilin, kas kummaa! Minun töitäni ei sattunut näihin kuviin mukaan. Otin niistä erilliset otokset ulkosalla, ne kyllä näytän täällä blogissa vähän myöhemmin. Steampunk-asun erittely on myös työn alla eli muutama seuraava päivitys koostuu siis näistä teemoista. :)


Myönnän, että näyttely jännitti minua aika tavalla! Tämä olikin ensimmäinen näyttelyni koskaan. Tai oikeastaan Uusikaupunki Biennaali '11 on ensimmäinen taidenäyttelyni 15 vuoteen. Siitä taisin kertoakin? Silloin ala-asteikäinen minä oli mukana kuvataidekoulun lukuvuosinäyttelyssä, ja sekin pidettiin Crusellissa. Ympyrä sulkeutuu!

Jos olet elokuussa Uudessakaupungissa, suosittelen käymään Biennaalissa.

Uusikaupunki Biennaali '11
5.-28.8.2011
Uudenkaupungin kulttuurikeskus Cruselli (Kullervontie 11)
Vapaa pääsy
ti-pe klo 11-17, su klo 12-16

PS. Nämä kuvat on ottanut Fotaaja aka äiskä. ;)

0 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...