maanantai 16. elokuuta 2010

Pitsineuletta hiuksiin


Menneen talven lumia, eli viime lukuvuonna koulussa neulottuja pitsihiuspantoja. :) Mohairlangasta tehtyjä ja helmillä koristeltuja.

Neulominen on minulle vierasta maaperää. Kokeilin koulun neulekurssilla pitsimalleja, ja ne syntyivät tällaiselta aloittelijalta yllättävän helposti! Nyt tekisi mieli kutoa sukat ihanilla pitsikuvioilla... Se voi olla ehkä hieman suuri pala minulle, joten harjoittelen vielä ja teen vaikka kaulaliinan jollain hauskalla ohjeella.


lauantai 14. elokuuta 2010

Koulua ja kudontaa


Täällä taas! Koulu on alkanut ja itse asiassa ensimmäinen viikko on jo takanapäin. Kuvissa näkyy papereita kudontakurssilta. Tuoteideoita oli peruspussukoista päivänvarjoihin ja valaisimiin, mutta yksi suodattautui varsin selkeäksi suosikiksi. Kerron lisää, kun suunnitelmat selkeytyvät, mutta voin sanoa, että tästä saattaa tulla kiva kaveri Bambi-huiville (joka muuten on yhä viimeistelemättä).

Aloin etsimään blogilleni raikkaampaa ilmettä, mitäs tykkäätte tästä? Korjattavaa on kyllä yhä, ja täydellisen layoutin etsintä on päättymätön matka.

maanantai 2. elokuuta 2010

Blogipaussi


Tänään lähden kotikonnuille viettämään viimeistä lomaviikkoa, ja blogi hiljenee.

Kaunista elokuun alkua kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...