tiistai 8. kesäkuuta 2010

Tarun kesämekko




Kuten muutkin blogin kuvat, myös nämä näet klikkaamalla suurempina. :)

Tänään viimeistelin Tarun kesäisen trikoomekon. Kangas ostettiin yhdessä ja myös malli pähkäiltiin kaksin. Hihat ovat niin kutsutut kimonohihat, jotta kiva kukkakuvio jatkuu niissä katkeamatta. Kangasta oli niin paljon, että sain kohdistettua myös helman sivusaumojen kuviot vaivatta. Uutta oli v-pääntie ja sen huolittelu vinokaitalenauhalla. Onnistui hyvin!

Vyötäröllä on musta, leveä kaitale selkeyttämässä mekossa vallitsevaa printtikuviota. Vyötärökaitaleen poimutukset syntyvät kuminauhakujista, joita kaitaleella on peräti yhdeksän kappaletta. Mekon pisimmät ja yksipuolisimmat työvaiheet liittyivätkin juuri tähän kappaleeseen; nauhakujien tikkaamiseen ja kuminauhojen pujotteluun. Lopputuloksena mukavan napakka vyötärökaitale ja kaunis silhuetti. :)

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Paris 1887: Uninaamiot ja säilytyspussit



Nämä ovat itse painetusta ja suunnitellusta kankaasta ommeltuja pussukoita ja uninaamioita. Painokankaan teemana on 1800-luvun loppupuolen alusvaatemuoti.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Talvikki



Tässä on ensimmäinen koulussa tekemäni kudontatyö; pehmeä trikoomatto, kooltaan n. 1 m x 1 m. Se valmistui alkuvuodesta ja siksi kuvat ovatkin niin harmaita. Matto on kiviportailla kuin talven viimeinen lumikinos. Kuvat otti Taru, kiitos!

Valkoisena ja pehmeän lumihangen omaisena nimesin maton Talvikiksi. Lisäksi matto syntyi talvella ja tekijän toinen nimi on Talvikki.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Korppi



Koulussa painettuja kangaskasseja. Korpin olen piirtänyt itse ja pitsiliinat skannasin ja muokkasin valotuskaavioksi sopivaksi. Vasemmalla oleva turkoosisävyinen painotyö oli ensimmäinen kassikokeilu, ja ruskeasävyinen menee tilauksesta Tiialle. :)


Sama kuvioaihe, mutta pienemmässä mittakaavassa. Myös näistä penaaleista toinen menee Tiialle.

torstai 27. toukokuuta 2010

Monday's Child


Koulun printit ja brodeeraukset -kurssin yhteydessä kävimme vierailulla Salon Mainosbrodeerauksessa, missä oli mahdollisuus tulostaa kuva suoraan tekstiilille. Halusin hyödyntää sen seikan, että tulostettaessa ei tarvitse murehtia väri- ja sävymäärää. Päädyin tekemään kuvani vesivärein.


Kuvaa muokatessani huomasin, että sen väripaletti oli kuin suoraan verhoistani!


Tulostaminen kankaalle oli vaivatonta ja nopeaa (tästä työvaiheesta ei valitettavasti ole kuvaa). Ylhäällä on vertailussa collegeneulokselle tulostettu kuva ja alkuperäinen vesivärityö. Sävyt ovat hieman erilaiset, mutta tämä johtuu skannauksen ja kuvankäsittelytaitojeni yhdistelmästä eikä tulostusvaiheesta.


Tulostettu kuva ei ole muovimainen eikä kova. Täysin päinvastoin, lopputulos on tuntoaistille huomaamaton.


Tältä kuva näyttää läheltä tarkasteltuna.

Kankaasta teen söpön pusakan ja kuva tulee koristamaan sen selkää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...