perjantai 12. helmikuuta 2010

Pitsikirja

Mainostauko! Viime viikolla kirjakauppoihin tuli kotimainen uutuuskirja, Pitsikirja. Ihanan käsityökirjan takana ovat Rinna Saramäki, Riina Honkimäki ja Emmi Jormalainen. Sen lisäksi, että kirja sisällöltään ja tunnelmaltaan puhuttelee minua kovasti, liittyy Pitsikirjaan jotain muutakin minulle erityistä: minulla oli nimittäin suuri ilo olla mukana kulisseissa ompelijan ja mallin roolissa!

Saan tekijöiltä lahjana yhden kirjan itselleni, mutta en millään malttaisi odottaa ja siksi olenkin etsinyt Pitsikirjaa selailtavaksi täältä Salosta. Vaan, täällä sitä ei tunnu olevan missään! Vietän tulevan viikonlopun Turussa, missä ehkä ehdin livahtamaan kirjakauppaan tätä ihanuutta etsimään ja katselemaan.

Kirjaa näkemättäkin uskallan luvata sen sisältävän toinen toistaan ihanimpia ideoita ja kuvia. Löytyykö Pitsikirja jo sinun lähikirjakaupastasi? Ennen kirjakauppareissua kannattaa vilkaista Pitsikirjan blogiin, missä tekijät ovat kertoneet kirjaprojektin etenemisestä.


sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Täyspitkä hame röyhelöhelmalla

Tein viime vuonna ystävälleni pitkän, röyhelöhelmaisen hameen. Leveä helmaröyhelö on kuorrutettu kapealla röyhelökaitaleella, sivusaumaan on upotettu tasku, vyötärökaitaleen takaosassa on kuminauhakuja ja kiinnitys tapahtuu napilla ja vetoketjulla. Hameen alle tein vuorikankaasta erillisen alushameen, jota voi käyttää myös muiden vuorittomien hameiden kanssa.

Kiitos ystävälleni tästä kauniista tunnelmakuvasta!

Vasemmalla: Kuvassa näkyy selkeämmin aaltoilevan röyhelökaitaleen muoto.
Oikealla: Erillinen vuorialushame.

Nappi ja vetoketju sivusaumassa. Kuvassa näkyy myös takakappaleella oleva kuminauhakuja.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Linkkejä sinne, tänne ja takaisin

Bambi
Sähköinen portfolioni kankaankudontatyön suunnittelusta. (20.4.2011: Sivut eivät jostain syystä toimi, ongelmaa yritetään korjata parhaillaan!)

Collection d'Inspiration
Inspiraatioblogini valokuville, taiteelle ja musiikille. Tällä hetkellä päivitän tätä useammin kuin käsityöblogiani.
(Tämä blogi ei ole enää käytössä.)

Talvimuotia Tokiosta
Kirjoitin koulun blogiin muutamin sanoin ja kuvin japanilaisten nuorisovaatemerkkien talvikokoelmista.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Kukkakassit

Vaikka ulkona onkin suuret lumikinokset ja 20 astetta pakkasta, olin hieman kesätunnelmissa kun ompelin näitä kukkakasseja. Kassit on ommeltu kukkakuvioiduista tableteista (sinisävyinen) ja kaitaliinasta (punaiset ruusut), mitkä löytyivät Hemtexin alennusmyynneistä hintaan 1e/kpl. Pilkkukankaat löytyivät omasta varastosta.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Peurat

Koulussa viime vuoden puolella aloitettu torkkupeiton suunnittelutyö jatkuu. Valitsin lähtökohdaksi täplikkäät peurat. Näillä näkymin tulossa on pehmoinen ja vähän pörröinen peite, missä on mahdollisesti huppukin. Pitäisi päästä materiaaliostoksille ja löytää paras tapa muuntaa peurojen valkeat pilkut peiton pinnalle.

Muuten, tervetuloa tutustumaan inspiraatioblogiini!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...