sunnuntai 23. elokuuta 2009

Chromophobia

Palaan nyt muistelemaan aikaa noin 10 kuukautta sitten. Olimme neljän muun vaatetusartesaaniopiskelijan kanssa tehneet kuusi työntäyteistä viikkoa opinnäytetöitämme ja saaneet ne juuri palautettua. Hengähtämiselle ei kuitenkaan jäänyt aikaa (syyslomakin oli mennyt menojaan ja muun muassa allekirjoittanut käytti senkin ajan koulutyöhön), vaan aloitimme suuren yhteisen kouluprojektimme: muotinäytöksen valmistelut.

Aikaa oli vähän, tekemistä paljon ja ryhmämme oli pieni. Venyimme ja paukuimme stressinsietokykymme rajoille (ja ylikin). Itse taisin yllättyä valtavasta työmäärästä, mikä näytöksen järjestämiseen liittyy: yhteisen teeman päättämisen ja niihin sopivien vaatteiden valmistamisen lisäksi oli huolehdittava malleista, hiuksista, meikeistä, pressikuvista, mainostamisesta, näytöslavasta, musiikista, koreografiasta...

7,5 työviikkoa kiteytyi viime tammikuussa Salon kauppakeskus Plazassa pidettyyn 15-minuuttiseen Chromophobia-näytökseen. Täytyy epäsuomalaismaisesti sanoa, että olen saavutuksestamme erittäin ylpeä!

Neljän työviikon jälkeen otimme itse omat pressikuvamme Ylhäisten Sisustustehtaalla. Hengityksemme taisi oikein huuruta siellä kylmällä ullakolla! Näissä seuraavissa kuvissa Kaarina ja minä esittelemme tekemistäni asuista kahta.





0 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...