maanantai 13. kesäkuuta 2011

Lumikki ja herra Puh


Huonetta siivotessani ja ompelutarvikkeita järjestellessäni löysin laatikon pohjalta kaksi vähän vanhempaa kirjontatyötä. Viimeksi kirjoitin ja laitoin tänne kuvia kirjotusta esiliinasta, joten mikä olisikaan parempi tapa jatkaa teemaa kuin nämä löytämäni työt!



Nalle Puh! Tämä ristipistotyö on peräisin yläasteajoilta ja siitä onkin kulunut aikaa jo 10 vuotta. Muistan, että tein ristipisto-ohjeen itse kopioimalla alkuperäisen Puh-piirroksen millimetripaperille ja sen ruutuja seuraillen piirros muuntui ristipistomalliksi.

En muuten ollut yläasteella käsityöihminen. Piirtämisestä kyllä pidin, kuvataidetunnit olivat lemppareitani ja olihan käsityötunneillakin hauskaa, mutta ompelukoneeseen en tainnut vapaa-ajalla koskea ollenkaan. Kiinnostuin vaateompelusta vasta lukiovuosien aikana ja silloinkin se syntyi tarpeesta. Vaatekaupoista ei löytynyt sellaista, mistä ihan oikeasti olisin pitänyt, joten ratkaisuksi muodostui ompelu. Tein itselleni uudenvuodenlupauksen opetella käyttämään kaavoja, leikkaamaan kangasta ja ompelemaan - ja siitä se sitten lähti, niin kuin tavataan sanoa. :) Lukion loppupuolella ajankohtaiseksi tuli ammatinvalinta, ja tässä sitä sitten ollaan!



Merkkausliinan tein vaatetusopintojen erikoistekniikkakurssilla, siitä on puolestaan 4 vuotta aikaa. Kuviot suunnittelin itse, mutta kirjaimet ja numerot taitavat olla peräisin valmiista mallista. Tässä on vähän Disneyn Lumikki-henkeä neitoineen ja söpöine, seurailevine eläimineen... Lintujen kannattelemaan rusettinauhaan kirjoin nimikirjaimeni ja valmistusvuoden, mutta tilaa oli niin vähän, että eihän niistä mitään selvää saa!


Muistelin ottaneeni kuvan keskeneräisestä liinasta, ja kyllä sellainen arkistojen kätköistä löytyikin. Eläimet ja osa nauhasta ovat tässä vaiheessa vain harsittuja hahmoja.

0 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...