torstai 19. toukokuuta 2011

Holohonka


Kädentaitomessuilla minulla oli esillä suunnittelemani Holohonka-mekko. Tänään oli tarkoituksenani laittaa tänne blogiin siitä lisää kuvia, mutta kuvausvaloni ei ole tänään parhaimmillaan - eli aurinko on pilvien takana. Siispä esittelen Holohonka II:n, minkä kuvasin jo aiemmin tällä viikolla!

Holohonka on hahmo suomalaisesta kansanperinteestä. Se on riistalintujen kantaemo ja lintuparvien kaitsija. Jotta Holohonka antaisi saalista, häntä varten laitettiin uhreja onttoon puunrunkoon - siitä nimikin juontuu. Holohonka-mekko heijastaa esikuvaansa helmaliepeillään, mitkä ovat kuin siivet, joiden alta lintuparvi saa suojan.

Nähtyään ensimmäisen Holohonkani messuilla, Katariina tilasi itselleen omansa ja yhteensopivan vyön. Sain häneltä työstettäväksi ihanan kankaan, jota onneksi riitti juuri ja juuri, vaikka helmanpidennyksestä sovittiinkin vasta kankaan oston jälkeen. Ja violetti vyö pitseineen on kuin piste iin päälle, sillä se korostaa kauniisti kankaasta löytyviä pieniä violetteja yksityiskohtia.


tiistai 17. toukokuuta 2011

Kotieläintilalla

Viime viikolla, kun aurinko vielä helli, käytiin pienellä kotieläintilamatkalla!


Tämä kissa alkoi seurata meitä heti sisäänpääsymaksun maksettuamme, ja piti meille seuraa lähes koko kierroksen ajan. Vähän väliä luulimme sen lähteneen omille reiteilleen, kunnes huomasimme sen maastoutuneen harmaine turkkeineen hiekkaan tai kalliota vasten.


Ruohoa ja voikukkien lehtiä kaneille. :) Miten muuten tiedämme (tai luulemme tietävämme) voikukanlehtien olevan kanien suosikkiherkkua? Onko joku kysynyt kaneilta?



Ja lopuksi eläinpihan kaunein hymy. Klikatkaa kuva suuremmaksi!

perjantai 13. toukokuuta 2011

Teknisiä ongelmia Bloggerissa

Blogistani on tällä hetkellä kadoksissa uusin päivitykseni ja sivupalkin muutokset, syynä Bloggerin tekniset ongelmat. Kadonneita viestejä ja muita muutoksia yritetään palauttaa parhaillaan.

torstai 12. toukokuuta 2011

Eläinaiheiset pussukat

Pääosin opinnäytetyöni tuotteet on tehty kierrätysmateriaaleista, mutta tein kankaanpainokokeiluja myös uusille materiaaleille. Pussukoissa kuvat näyttivät niin kivoilta, että sisällytin ne opinnäytetyöhön. Tiesin entuudestaan, että näissä valmispenaaleissa oli huonot vetoketjut, joten purin vanhat pois ja korvasin ne uusilla. Uudet vetoketjut sopivat kokonaisuuteen myös väreiltään paremmin.

Mustikansininen Vemmel.

Kaarnanruskea Huuhkain.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Juuttisäkkikassit

Kevätsiivous, eli blogi on muuttanut ulkoasuaan! Värit ja taustakuva vaihtuivat ja järjestelin myös sivupalkkia. Lisäsin sinne Lukijalistan, minkä Lue-nappia klikkaamalla pääset helposti blogini lukijaksi. :) Ja nyt blogiani voi seurata myös sähköpostitse: kun kirjoitat sähköpostiosoitteesi vasemmalla olevaan kenttään, saat suoraan sähköpostiisi ilmoituksen uudesta blogikirjoituksestani.

Koska tänään rikottiin kevään lämpöennätys, niin ajattelin esitellä talvella otettuja kuvia, joiden katselu varmasti viilentää oloa jonkin verran!


Nämä kaikki kuvat ja niiden tuotteet ovat yksi osanen opinnäytetyöstäni. Aiheena oli kankaanpaino ja kierrätysmateriaalit. Nämä kassit on tehty vanhoista juuttisäkeistä. Jokaisesta kassista tuli yhtä persoonallinen kuin siihen käytetty säkkikin oli; niissä on säilytetty alkuperäiset, huolella tehdyt paikkaukset ja osassa kasseista yläreunaksi on hyödynnetty juuttisäkin oma päärme.



Pitsikassi sai nimekseen Grand Bag, sillä se yhdistelee isoäidin (grandma) pitsiliinaa ja isoisän (grandpa) viljasäkkiä. Kaikki materiaalit kassisankoja lukuunottamatta ovat uusiokäytettyjä.


Juuttisäkkikasseista tein myös printtiversioita. Kassin reunaan on painettu piirtämäni jänis, nimeltään Vemmel.


Ja tässä pöllöystäväni Huuhkain. Pistäväkatseinen kaveri!

Huomasin vähän aikaa sitten, että kassit eivät ole aivan valmiita käytettäväksi. Nimittäin pölyjen pudistelusta ja pesukonepesusta huolimatta juuttisäkkeihin jäi pölyä (kassia käytettyäni oli kylkeni tomuuntunut...). Viimeistelynä minun on varmaan imuroitava ne! ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...